TUNNEVYÖRYJÄ - July 2: Day 1! (Heathrown lentokentällä, Afrikan-lentoa odotellessa)

Huh. Hurjaa tunnemyrskyä. Tätä en osannut odottaa, en todellakaan. Olen parin päivän ajan purskahdellut itkuun vähän väliä. Ja sitten taas hervottomaan nauruun. Jatkuvaa tunteiden vuoristorataa: iloa, kaihoa, odotusta, ikävää, helpotusta, jännitystä, surua, riemua..  Rakas ystäväni, sielunsiskoni Riikka maalasi viime päivien hektisen kiireen keskellä silmieni eteen kuvan meidän perheestä istahtamassa koneeseen Helsingissä, huokaisemassa helpotuksesta ja riemuitsemassa: no nyt UnelMatka vihdoin alkaa! Vaan toisin kävi: kun kone alkoi rullata Helsingissä kohti nousua, iski lohduton itku ja paniikki. Halusin peruuttaa koko jutun, huutaa kuten Phoebe Frendeissä: ”don´t let the plane take off, there´s something wrong in the left phalange!”. (Juu, eihän lentokoneissa tietenkään mitään phalangeja ole, hätävalehan tuo oli J).

Kaipa tähän tunteiden sekamelskaan vaikuttaa sekin, että univelkani on megalomaaninen. Kiire on ollut aivan jär-kyt-tä-vä, pakollisia matkaan varten hoidettavia asioita on putkahdellut koko ajan lisää. Mutta nukkumaan en ole henkiseltä turbobuustiltani kyennyt edes silloin, kun olisin periaatteessa ehtinyt. Taitaa siis pari ensimmäistä Hararen-päivää mennä lähinnä univelan kuittaamiseen.

Tunteet ottivat vallan sillä hetkellä, kun tuulivoimalaiset yllättivät minut kaksi päivää sitten herkällä matkalaululla Heinäveden kirkon pihalla Peltomiehen rukouksen esityksen jälkeen. ”On laiva valmiina lähtöön” lauloivat rakkaat ystäväni ja itkeä vollottivat täyttä häkää. Ja niin sitten tietysti myös minä. Pitivät vielä herkän puheen ja iskivät käteen hervottoman ”survival kitin” reissulle. Siitä sitten niin itku- kuin naurukanavatkin räjähtivät auki, ja apposen auki ovat molemmat edelleen. Aika hervoton naurukohtaus saatiin äsken lasten kanssa lentokoneessa, voi kanssamatkustajaparkoja..

Tuulivoimalaisten survival kit -ohjeistus

Ystävien enkeliparvi

Meidän eiliset läksiäiset olivat ihanat! Reilut parikymmentä rakasta ystävää oli kuuntelemassa tulevan Hararen-kotimme oikeiden omistajien, Oilin ja Sepon briiffausta Dzikwa Centeristä, joka on vapaaehtoistyöpaikkamme tulevan neljän viikon ajan. Kerroin myös UnelMatkan eri käänteet seikkaperäisesti ystäville – taitaapa olla monella nyt oman unelmatkan siemen kytemässä J.  Tosi lämminhenkisten juhlien lopussa tuli sitten se itkuvaihe – huh, mitä hyvästelyjä, rakkaudentunnustuksia ja ikuisen ystävyyden vannomisia. Taisi mennä vähän överiksi ;).

Että sitä piti tällainen extreme -reissu laittaa pystyyn, ennen kuin näki, miten paljon rakkaita ihmisiä meidän perheen ympärillä on, ja miten vankka tuki ja turva meillä on läheisissämme.

Olen nyt varma, että upea suojelusenkeleiden parvi ympäröi meidät joka hetki, niin moni on enkeleitä mukaamme lähettänyt!

Rakkaat ystävät toivottavat HYVÄÄ UNELMATKAA :) !

Huh, kuinka tulemmekaan kaipaamaan ystäviämme! Jälleennäkeminen tulee olemaan riemullinen. Palattuamme tammikuussa järjestämme ystäville hienot  ..Tuliaiset J!

Sanni, Laura ja rakkaimmat ystävät hyvästelemässä

Maima ja Makke <3

Etukäteen luulin, että vaikeinta olisi jättää Suomeen koiramme Helmi, mutta vaikeinta olikin oman äidin ja isän hyvästely. Mielessäni soivat yhä uudelleen Suojelusenkelin sävelet: ”siunaa äitiä ja isää, heille elinpäivää lisää”. Miten suunnattoman rakkaita oma äiti ja isä ovatkaan!

Istumme tätä kirjoittaessani Heathrown lentokentällä Lontoossa. Odotamme (yksitoistatuntista) Johannesburgin lentoa, ja sitten lennämme vielä Zimbabwen pääkaupunkiin Harareen. Reissaaminen Seinäjoelta Harareen kestää 28 tuntia – huhhuh. Istumista riittää…

Eli kohta se UnelMatka tavallaan OIKEASTI alkaa, Lontoohan on vain pakollinen koneenvaihtopaikka. Varmaan sitten Afrikan-koneessa euforia ottaa vallan vuoristorata vaihtuu silkaksi nousukiidoksi J!