lauantai 25. kesäkuuta 2016

TASAN VIIKKO UNELMATKAAN!! / EXACTLY ONE WEEK TO OUR WORLD TOUR!!

Uskomatonta. Enää seitsemän yötä siihen, että seuraava Suomen-yö on puolen vuoden päässä!

Viime päivät ovat olleet armotonta viime hetken asioiden järjestelyä, pakkausta, hoitamattomien asioiden loppuunsaattamista. Hyörintää buustaa mehupaasto, jonka päätin vielä vetäistä ennen reissua. Mehupaastolla kun on, against all odds, ällistyttävän energisoiva vaikutus.. Kun detoxit haihtuu kehosta, tilalle astuu duracell-pupu :): Ehkä on hyvä, että tämän hyörinän katkaisee vielä ensi viikolla Tuulivoiman parin päivän keikkamatka Heinäveden musiikkipäiville, muuten saattaisi jo pää poksahtaa kaikesta keskittymisestä.

Ensimmäinen matkakohteemme - jossa viivähdämme pisimpään, neljä viikkoa - tulee olemaan Zimbabwe. Maa on reissumme 15:stä maasta elinikäennusteiden suhteen matalimmalla; elinikäennuste on vain vajaat 52 vuotta. Jos siis olisin zimbabwelainen, olisin jo haudan levossa... Matkakohteittemme toisessa elinikäennustepäässä on sitten Hongkong: elinikäennuste 82 v, siis Suomenkin yläpuolella.

Köyhyysjärjestys menee matkakohteissamme näin: Zimbabwe - Sambia - Kambodza - Intia - Indonesia - Vietnam - Namibia - Kiina - Etelä-Afrikka - Botswana - Uusi Seelanti  (- Suomi olisi tässä välissä) - Australia - Hongkong (joka on toki osa Kiinaa) - Singapore - Qatar. Fiji lienee siinä Indonesian luokkaa.

Onpa mielenkiintoista nähdä reissulla, näkyykö bruttokansantuote ihmisten onnellisuudessa - vai onko peräti niin, että rahan vaikutus on päinvastainen: elämäänsä tyytyväisimmät ihmiset löytyvätkin ehkä niistä maista, joissa mammonan tavoittelu ei ole niin intensiivistä..

Todella ihmeellinen, leijuva olo: toisaalta valtava helpotus siitä, että tämä jättimäinen valmistelu on kohta ohi ja reissu alkaa, toisaalta hurja kaiho siitä, että osa rakkaista jää Suomeen. Ihan varmaa on, ettei me palata ihan täysin samanlaiseen Suomeen..

Ja jää Suomeen yksi perheenjäsenemmekin: koiramme Helmi. Onneksi Helmi jää ihanan tutun Tarja-hoitajan luokse, mutta silti :(... Olen ollut niin huolissani Helmin jättämisestä, että olen turvautunut jopa koirakuiskaajan apuun. Don´t even ask ;)

Eipä varmaan palata aivan samanlaisina ihmisinä kotomaahan. Oletan, että turha pikkuasioista kitiseminen loppuu (ainakin hetkeksi). Toivon, että opin hidastamaan tahtia, olemaan täyttämättä joka ikistä elämäni päivää täpötäyteen. Että elämänarvot kirkastuvat. Lasten kanassa ollaan jo tosi läheisiä :), mutta tiedän, että lähennymme entisestään. Koko reissukin tehdään lasten toivomuksesta :). Toissakesänä reissasimme Irlantia pitkin ja poikin, ja eräässä hostelissa Ring of Kerryllä tutustuimme nuoreen amerikkalaispariskuntaan, joka oli juuri aloittanut vuoden maailmanympärysmatkan. Lapset kuuntelivat pariskunnan juttuja silmät loistaen - - ja minä tiesin heti, että paluuta ei ole. Pakkohan meidän olisi tehdä samanlainen reissu. No, vuoden reissu kutistui puoleksi vuodeksi vuorotteluvapaalain muututtua (grrr), mutta kyllä se puoli vuottakin riittää. Kotiin lienee aika ikävä, kun matkapäiviä on takana 186. Ja iskee se ikävä varmaan jo aiemminkin...

No, ei auta, pakkaamaan on taas ryhdyttävä. Tämä päivitys on nyt sitten rutikuivan kuvaton - Maria opettaa sitten reissun päällä minut liittämään kuvia ja videoita blogiin - tai ainakin yrittää opettaa.. :)

Dear non-Finnish-speaking friends: this is just a bla-bla about getting ready for the world tour - there´s nothing in here, which you really need to know. You can guess: I´m happy, cause we´ll start our world tour so soon, but sad to leave behind my beloved ones..
I PROMISE to start writing this blog in English, too - - as soon as our feet don´t touch Finnish soil anymore. (And Tiina, I KNOW, that my every mistake in spelling or/and grammar is a torture for you. Just try to overlook them and concentrate in the essential...)

Jaksaajaksaajaksaapakkaapakkaapakkaa..

Hanskibeibi :)