UnelMatka: Superviikonloppu: leopardien helläämistä eläinten orpokodissa

Kevin ja Nicky Wilson

VAROITUS:
TÄMÄ POSTAUS SISÄLTÄÄ ERITTÄIN RUNSAASTI HELLYTTÄVÄÄ, HURJAA JA HAUSKAA KUVA- JA VIDEOMATERIAALIA :)!

Zimbabwelaiset Nicky ja Kevin Wilson ovat omistaneet koko elämänsä eläinten hyvinvoinnille. Kevinin isä Viv johti Zimbabwen toiseksi suurimman kaupungin Bulawayon luonnontieteellistä museota, kunnes totesi todellisen kutsumuksensa olevan eläinten, erityisesti villieläinten hoitamisessa. Niinpä Viv perusti vaimonsa kanssa 43 vuotta sitten, vuonna 1973, Chipangali Wildlife Orphanagen, jossa paitsi kasvatettiin luonnosta löytyneitä eläinorpoja, myös kuntoutettiin vahingoittuneita eläimiä takaisin luontoon palautettaviksi sekä annettiin loppuelämäksi koti ihmisten hylkäämille sekä ympäristölle vaarallisiksi käyneille eläimille. Kun Chipangalin vetovastuu siirtyi Kevinille ja hänen vaimolleen Nickylle, saatiin Prinsessa Diana paikan suojelijaksi. Chipangaliin perustettiin Prinsessa Dianan muistorahaston turvin laaja lapsille suunnattu The Diana, Princess of Wales Education Centre, jossa on vieraillut jo yli 350 000 koululaista ammentamassa oppia luonnosta, eläimistä ja villieläinten suojelusta.

Nicky hellää leijonaa!

Me kuulimme Chipangalista heinäkuisen vapaaehtoistyöpaikkamme, aids-orpojen keskus Dzikwa Centerin ”äidin ja isän”, Oili Wuolteen ja Seppo Ainamon kautta. Oili ja Seppo ovat monin tavoin vankkoja Chipangalin tukijoita. Paljolti heidän ansiotaan on mm. se, että Chipangalin rahaliikenne toimii edes jotenkuten; nyky-Zimbabwen romahtaneessa taloustilanteessa Chipangalin laaja-alainen, kansainvälinen toiminta on todella haasteellista.

Savanni nukahtaa...

..iltapäivän kuumuuteen

Oili ja Seppo ovat siis Wilsonin perheen rakkaita ystäviä – ja niinpä Oili järjesti meille upean viikonlopun Chipangaliin. Matkasimme perjantaina kuusi tuntia bussilla Hararesta Zimbabwen toiseksi suurimpaan kaupunkiin Bulawayoon, ohi olkikattoisten savimajojen ja lukemattomien poliisien road blockien, läpi valtavien rutikuivien savannitasankojen ja hälyisten pikkukaupunkien.

Bulawayossa meitä oli vastassa Nicky, toinen Chipangalin pomoista. Nicky kertoi luonnon keskelle Chipangaliin ajaessamme, että Chipangalissa on nykyään jo reilusti yli 150 eläintä. Koska mittasuhteet ovat nykyään noin valtavat, on Chipangali tullut vuosi vuodelta tärkeämmäksi osaksi zimbabwelaista eläintutkimusta. Tätä nykyä sinne saapuu joka puolelta maailmaa ihmisiä tutustumassa erityisesti villieläinten suojelemiseen.

Chipangalissa on kymmenkunta vakituista työntekijää, mutta myös vaihteleva määrä vapaaehtoisia auttamassa kaikessa, missä vain pystyvät: kunnostavat ja siivoavat häkkejä, ruokkivat eläimiä (joskus jopa tuttipullosta), rokottavat, maalaavat. Juuri nyt Chipangalissa on 23 vapaaehtoista, eikä sinne enempää mahtuisikaan. Vapaaehtoisten panos on tärkeä paitsi alati kunnostusta tarvitsevan valtavan paikan ahkerina auttajina, myös siksi, että he maksavat täydestä ylöspidosta noin 500 dollaria viikolta. Kuulostaa isolta summalta, koska vapaaehtoiset kuitenkin paiskovat töitä kahdeksasta viiteen viitenä päivänä viikossa. Mutta vapaaehtoiset ovatkin (monen vapaaehtoisen kanssa käymäni keskustelun perusteella) vankasti Pro Fauna -aatteellista porukkaa: he haluavatkin tukea taloudellisesti suuresti arvostamaansa Chipangalia.

On nimittäin niin, että vaikka Chipangali onkin Zimbabwessa erittäin arvostettu, ei valtiolta tule minkäänlaisia avustuksia; paikka pyörii erityisesti koululaisvierailuista saaduilla tuloilla. Kouluissa ei ole vuoden alussa rahaa, niinpä silloin ei ole koululaisvierailuja – ja Chipangalissa eletään taloudellisessa ahdingossa. Vapaaehtoisetkin saapuvat lähinnä silloin, kun yliopistoissa on lomia, siis kesällä; nytkin noin 90% vapaaehtoisista oli kaksikymppisiä nuoria joka puolelta pohjoista pallonpuoliskoa. Talvella ei Chipangalissa siis ole rahaa eikä apuvoimia.

Chipangalin vapaaehtoisia heinäkuussa 2016

Chipangalin-viikonloppumme oli taianomainen: pari tuntia sinne saapumisemme jälkeen Wilsonin perheen pojan Ryanin syntymäpäiviä vietettiin ”braaen” (: zimbabwelainen nimitys barbequelle) merkeissä, upean tähtitaivaan alla, nuotion äärellä. Niin pääsimme heti osaksi isoa Chipangali-perhettä, joka koostui Wilsonin perheestä, vapaaehtoisista sekä parista muusta vakituisesta työntekijästä. Olipa mahtava joukko samanhenkistä, eläimiä rakastavaa porukkaa, joka otti meidät ihan täysillä mukaan porukkaansa! (Taisinpa löytää vapaaehtoisten joukosta yhden uuden, hollantilaisen laulajan YES:iin.. ) Minun lisäkseni nuorten joukossa mukana oli vain yksi muu keski-ikäinen ihminen: coloradolainen äiti kahden teini-ikäisen poikansa kanssa.

Kilivauvan pulloruokintaa

Villisika, jota murkuttaa :)

Chipangalissa suojellaan käärmeitäkin :)

Yövyimmekin Chipangalissa; tytöt vapaaehtoisten asuintaloissa, minä pyöreässä, olkikattoisessa majassa, kuunnellen leijonien karjuntaa ja melskaamista – viiden urosleijonan häkki kun sattui olemaan ihan majani vieressä. Opin: leijonat ovat tosi kovia yömurahtelijoita!!

Aamulla Nicky kierrätti meitä pari tuntia Chipangalissa, kertoi paikan historiasta, esitteli koko valtaisan eläinkirjon ja opetti meitä paijaamaan leopardeja sillä lailla, ettemme joudu sen jälkeen paikattavaksi. Uskomaton on tuon paikan elinkirjo: leopardien ja leijonien lisäksi shakaaleja, krokotiileja, käärmeitä, paviaaneja, apinoita, lintuja, jyrsijöitä, antilooppeja, villisika, maatilan eläimiä – ja maailman ihanimpia, isosilmäisiä pehmeitä olentoja nimeltä night ape <3!

Maailman suloisin otus: night ape..

..tykkää yllätyshyppäillä :)

Sanni & night ape

Mai ja kaksi night apea :) :)

Iltapäivän ajan saimme olla osa vapaaehtoistyövoimaa. Koska halusimme olla lihansyöjien lähellä, saimme tehtäväksi leopardien häkkien siivouksen. Kuulostaa hurjemmalta kuin mitä homma tosiasiassa oli, sillä siivosimme häkkejä vain ulkopuolelta. Tökimme maa-aineen metallisten häkkien alareunalta häkkien sisälle, koska muutoin sadekauden alkaessa märkä maa-aines voisi ruostuttaa häkit.

Laura rapsuttaa kehräävää Cindy-leopardia

Laura & Cindy-leopardi

Hannen ja Cindy-leopardin dialogi

Sitä paitsi: näin pääsimme leopardeja helläämään. Leopardit kun näyttävät olevan hellyydenkipeää porukkaa, tulivat hiplattavaksi häkin seinää vasten vähän väliä. Kehräsivätkin! Nicky paijasi häkin läpi leijoniakin, mutta me emme uskaltaneet sitä tehdä - leijonat olivat nimittäin ruokkimisen takia (häkkeihin heitettiin valtavia raa´an lihan kimpaleita) todella raivoisia.

Viidakon kuningas!!

Nicky hellää leijoniakin!

Judith-leijona ja Laura tutkivat toisiaan

..kun sydän hyppäsi kurkkuun :((

Ja apinat, voi että ne olivat suloisia! Nekin nojautuivat häkin seiniä vasten hellättäväksi, ottivat silmät kiinni vastaan paijaamista, nukahtivat siihen <3! Mutta paviaanit olivatkin sitten toista maata: tuijottivat tiukasti silmiin, päästivät hurjia pelotteluääniä ja ravasivat kiihkeästi ympäri häkkiä.

Sympaattinen apina

Main paijausnukuttama apina

<3 voi rakkaus, part 1 <3

Tuumiskeleva apina

<3 voi rakkaus, part 2 <3

Demoninen paviaani

Haluaisiko kukaan kohdata paviaania pimeällä tiellä?

Niin täysillä sukellettiin vajaan kahden vrk:n aikana Chipangalin maailmaan, että oltaisiin mielellämme jääty sinne pitemmäksikin aikaa. Aivan mieletöntä työtä tekevät kaikki Chipangalin ihmiset: eläinten hyväksi, yhteisen maailmamme monimuotoisuuden säilyttämiseksi.