HUOM!! TÄMÄ BLOGI EI ENÄÄ TOIMI - mutta tämä toimii: unelmatka.wordpress.com :)

Superviikonloppu: leopardien helläämistä eläinten orpokodissa

Kevin ja Nicky Wilson

VAROITUS:
TÄMÄ POSTAUS SISÄLTÄÄ ERITTÄIN RUNSAASTI HELLYTTÄVÄÄ, HURJAA JA HAUSKAA KUVA- JA VIDEOMATERIAALIA :)!

Zimbabwelaiset Nicky ja Kevin Wilson ovat omistaneet koko elämänsä eläinten hyvinvoinnille. Kevinin isä Viv johti Zimbabwen toiseksi suurimman kaupungin Bulawayon luonnontieteellistä museota, kunnes totesi todellisen kutsumuksensa olevan eläinten, erityisesti villieläinten hoitamisessa. Niinpä Viv perusti vaimonsa kanssa 43 vuotta sitten, vuonna 1973, Chipangali Wildlife Orphanagen, jossa paitsi kasvatettiin luonnosta löytyneitä eläinorpoja, myös kuntoutettiin vahingoittuneita eläimiä takaisin luontoon palautettaviksi sekä annettiin loppuelämäksi koti ihmisten hylkäämille sekä ympäristölle vaarallisiksi käyneille eläimille. Kun Chipangalin vetovastuu siirtyi Kevinille ja hänen vaimolleen Nickylle, saatiin Prinsessa Diana paikan suojelijaksi. Chipangaliin perustettiin Prinsessa Dianan muistorahaston turvin laaja lapsille suunnattu The Diana, Princess of Wales Education Centre, jossa on vieraillut jo yli 350 000 koululaista ammentamassa oppia luonnosta, eläimistä ja villieläinten suojelusta.

                                                                          Nicky hellää leijonaa!

Me kuulimme Chipangalista heinäkuisen vapaaehtoistyöpaikkamme, aids-orpojen keskus Dzikwa Centerin ”äidin ja isän”, Oili Wuolteen ja Seppo Ainamon kautta. Oili ja Seppo ovat monin tavoin vankkoja Chipangalin tukijoita. Paljolti heidän ansiotaan on mm. se, että Chipangalin rahaliikenne toimii edes jotenkuten; nyky-Zimbabwen romahtaneessa taloustilanteessa Chipangalin laaja-alainen, kansainvälinen toiminta on todella haasteellista.

Savanni nukahtaa...

..iltapäivän kuumuuteen

Oili ja Seppo ovat siis Wilsonin perheen rakkaita ystäviä – ja niinpä Oili järjesti meille upean viikonlopun Chipangaliin. Matkasimme perjantaina kuusi tuntia bussilla Hararesta Zimbabwen toiseksi suurimpaan kaupunkiin Bulawayoon, ohi olkikattoisten savimajojen ja lukemattomien poliisien road blockien, läpi valtavien rutikuivien savannitasankojen ja hälyisten pikkukaupunkien.

Bulawayossa meitä oli vastassa Nicky, toinen Chipangalin pomoista. Nicky kertoi luonnon keskelle Chipangaliin ajaessamme, että Chipangalissa on nykyään jo reilusti yli 150 eläintä. Koska mittasuhteet ovat nykyään noin valtavat, on Chipangali tullut vuosi vuodelta tärkeämmäksi osaksi zimbabwelaista eläintutkimusta. Tätä nykyä sinne saapuu joka puolelta maailmaa ihmisiä tutustumassa erityisesti villieläinten suojelemiseen.

Chipangalissa on kymmenkunta vakituista työntekijää, mutta myös vaihteleva määrä vapaaehtoisia auttamassa kaikessa, missä vain pystyvät: kunnostavat ja siivoavat häkkejä, ruokkivat eläimiä (joskus jopa tuttipullosta), rokottavat, maalaavat. Juuri nyt Chipangalissa on 23 vapaaehtoista, eikä sinne enempää mahtuisikaan. Vapaaehtoisten panos on tärkeä paitsi alati kunnostusta tarvitsevan valtavan paikan ahkerina auttajina, myös siksi, että he maksavat täydestä ylöspidosta noin 500 dollaria viikolta. Kuulostaa isolta summalta, koska vapaaehtoiset kuitenkin paiskovat töitä kahdeksasta viiteen viitenä päivänä viikossa. Mutta vapaaehtoiset ovatkin (monen vapaaehtoisen kanssa käymäni keskustelun perusteella) vankasti Pro Fauna -aatteellista porukkaa: he haluavatkin tukea taloudellisesti suuresti arvostamaansa Chipangalia.

On nimittäin niin, että vaikka Chipangali onkin Zimbabwessa erittäin arvostettu, ei valtiolta tule minkäänlaisia avustuksia; paikka pyörii erityisesti koululaisvierailuista saaduilla tuloilla. Kouluissa ei ole vuoden alussa rahaa, niinpä silloin ei ole koululaisvierailuja – ja Chipangalissa eletään taloudellisessa ahdingossa. Vapaaehtoisetkin saapuvat lähinnä silloin, kun yliopistoissa on lomia, siis kesällä; nytkin noin 90% vapaaehtoisista oli kaksikymppisiä nuoria joka puolelta pohjoista pallonpuoliskoa. Talvella ei Chipangalissa siis ole rahaa eikä apuvoimia.

Chipangalin vapaaehtoisia heinäkuussa 2016

Chipangalin-viikonloppumme oli taianomainen: pari tuntia sinne saapumisemme jälkeen Wilsonin perheen pojan Ryanin syntymäpäiviä vietettiin ”braaen” (: zimbabwelainen nimitys barbequelle) merkeissä, upean tähtitaivaan alla, nuotion äärellä. Niin pääsimme heti osaksi isoa Chipangali-perhettä, joka koostui Wilsonin perheestä, vapaaehtoisista sekä parista muusta vakituisesta työntekijästä. Olipa mahtava joukko samanhenkistä, eläimiä rakastavaa porukkaa, joka otti meidät ihan täysillä mukaan porukkaansa! (Taisinpa löytää vapaaehtoisten joukosta yhden uuden, hollantilaisen laulajan YES:iin.. ) Minun lisäkseni nuorten joukossa mukana oli vain yksi muu keski-ikäinen ihminen: coloradolainen äiti kahden teini-ikäisen poikansa kanssa.

Kilivauvan pulloruokintaa

                                                                Villisika, jota murkuttaa :)

Chipangalissa suojellaan käärmeitäkin :)

Yövyimmekin Chipangalissa; tytöt vapaaehtoisten asuintaloissa, minä pyöreässä, olkikattoisessa majassa, kuunnellen leijonien karjuntaa ja melskaamista – viiden urosleijonan häkki kun sattui olemaan ihan majani vieressä. Opin: leijonat ovat tosi kovia yömurahtelijoita!!

Aamulla Nicky kierrätti meitä pari tuntia Chipangalissa, kertoi paikan historiasta, esitteli koko valtaisan eläinkirjon ja opetti meitä paijaamaan leopardeja sillä lailla, ettemme joudu sen jälkeen paikattavaksi. Uskomaton on tuon paikan elinkirjo: leopardien ja leijonien lisäksi shakaaleja, krokotiileja, käärmeitä, paviaaneja, apinoita, lintuja, jyrsijöitä, antilooppeja, villisika, maatilan eläimiä – ja maailman ihanimpia, isosilmäisiä pehmeitä olentoja nimeltä night ape <3!

Maailman suloisin otus: night ape..

..tykkää yllätyshyppäillä :)

Sanni & night ape

                                                               Mai ja kaksi night apea :) :)

Iltapäivän ajan saimme olla osa vapaaehtoistyövoimaa. Koska halusimme olla lihansyöjien lähellä, saimme tehtäväksi leopardien häkkien siivouksen. Kuulostaa hurjemmalta kuin mitä homma tosiasiassa oli, sillä siivosimme häkkejä vain ulkopuolelta. Tökimme maa-aineen metallisten häkkien alareunalta häkkien sisälle, koska muutoin sadekauden alkaessa märkä maa-aines voisi ruostuttaa häkit. 

                                                       Laura rapsuttaa kehräävää Cindy-leopardia
               

Laura & Cindy-leopardi

                                                           Hannen ja Cindy-leopardin dialogi 

Sitä paitsi: näin pääsimme leopardeja helläämään. Leopardit kun näyttävät olevan hellyydenkipeää porukkaa, tulivat hiplattavaksi häkin seinää vasten vähän väliä. Kehräsivätkin! Nicky paijasi häkin läpi leijoniakin, mutta me emme uskaltaneet sitä tehdä - leijonat olivat nimittäin ruokkimisen takia (häkkeihin heitettiin valtavia raa´an lihan kimpaleita) todella raivoisia.

                                                                    Viidakon kuningas!!

Nicky hellää leijoniakin!

Judith-leijona ja Laura tutkivat toisiaan

               ..kun sydän hyppäsi kurkkuun :((

Ja apinat, voi että ne olivat suloisia! Nekin nojautuivat häkin seiniä vasten hellättäväksi, ottivat silmät kiinni vastaan paijaamista, nukahtivat siihen <3! Mutta paviaanit olivatkin sitten toista maata: tuijottivat tiukasti silmiin, päästivät hurjia pelotteluääniä ja ravasivat kiihkeästi ympäri häkkiä.

Sympaattinen apina

Main paijausnukuttama apina

                                                                 <3 voi rakkaus, part 1 <3

Tuumiskeleva apina

                                                              <3 voi rakkaus, part 2 <3

Demoninen paviaani

                                              Haluaisiko kukaan kohdata paviaania pimeällä tiellä?

Niin täysillä sukellettiin vajaan kahden vrk:n aikana Chipangalin maailmaan, että oltaisiin mielellämme jääty sinne pitemmäksikin aikaa. Aivan mieletöntä työtä tekevät kaikki Chipangalin ihmiset: eläinten hyväksi, yhteisen maailmamme monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

Nicky, Laura, Maria ja Sanni helläävät leopardia

Lisätietoa Chipangalista löytyy täältä:

*Facebook, twitter: Chipangali Wildlife Orphanage

*nettisivu: www.chipangali.com

*yleisinfo: info@chipangali.com

*postiosoite: Chipangali Wildlife Orphanage. P.O. Box 1057, Bulawayo, Zimbabwe 

*vapaaehtoisiksi haluavat Suomi-ihmiset: ottakaahan yhteyttä minuun!

R.I.P. Hanne :)

RRRRRAUHHHHHHH!!!

”There´s a deep pain in my heart”

Miten voi auttaa miestä, jonka syvästi rakastama lapsi on juuri riistetty häneltä?

Mitä sanoa naiselle, joka on juuri saanut suruviestin, että hänen veljensä on kuollut aidsiin - eikä hän edes tiennyt veljen sairastavan?

Mitä sanoa ihmiselle, joka katsoo voimattomana sivusta, kun hänen nuoremmat sisaruksensa elävät ”täyttä elämää”, sairastuvat yksi kerrallaan aidsiin ja kuolevat?

Miten kannustaa miestä, joka tuntee vielä aikuisenakin suurta tuskaa aina, kun hän miettii omaa isäänsä; isää, joka ei kantanut taloudellista tai henkistä vastuuta ensimmäisestä perheestään sen jälkeen, kun hän otti toisen ja kolmannen vaimon; isää, joka muutti sen jälkeen maaseudulta Harareen, otti siellä vielä kaksi vaimoa lisää - ja poika joutui äitinsä kuoltua elättämään perhettä, koska oli perheen vanhin - ja niin pojan haaveet opiskelusta haihtuivat, sen mukana hänen suuri unelmansa ”to make the world a better place”.

Mitä sanoa kuusivuotiaalle lapselle, joka sai juuri kuulla, että hänet kasvattaneet ihmiset eivät olekaan hänen vanhempiaan, vaan oma äiti onkin hylännyt hänet vuosia sitten - ja nyt tämä tytölle täysin vieras äiti on tullut hakemaan hänet mukaansa?

Koko tuo maailma ja paljon muuta on avautunut minulle viime päivien aikana. Kaikesta Afrikka-lumoutumisesta ja Dzikwa Centerin lämpimästä ilmapiiristä huolimatta sydämessä on päällimmäisenä valtava suru. Eivätpä ne maailman murheet rajoitu vain Nizzan tai Istanbulin järkyttäviin tapahtumiin.. Olen otettu siitä, että moni zimbabwelainen on avannut minulle sielunsa ja kertonut elämänsä raskaimmat asiat – mutta elämäntarinat ovat niin surullisia ja toivottomia, että valvon öisin niitä miettien.

Toivon, että olen saanut luotua edes pieniä valonsäteitä minulle murheensa kertoneiden ihmisten sieluun. Kaikkeni olen yrittänyt. Yhä selvemmin näen, että tärkein tehtäväni tällä matkalla ei olekaan musiikkimaailman vienti, vaan yrittää olla edes pienen valon, ilon, lohdun tuoja niille, joilla murheita riittää. Voin ainakin kuunnella, yrittää ymmärtää ja kertoa eteenpäin, mitä näen: antaa miettimisen aihetta muillekin..

Olen jo nyt tajunnut hyvin selvästi: kaikkien ongelmiensakin keskellä koto-Suomi voi todella hyvin, kantaa upeasti vastuun kansalaisistaan, on uskomattoman turvallinen ja vakaa maa.

Moni zimbabwelainen elää syvän epätoivon keskellä. Maa siirtyi joitain vuosia sitten käyttämään USA:n dollareita, sillä oma valuutta eli niin valtavassa syöksykierteessä, ettei edes setelillä, jossa oli ykkösen perässä kymmeniä nollia, pystynyt ostamaan yhtä leipää. Dollarin setelit, varsinkin pienimmät, ovat niin puhkikuluneita ja likaisia, ettei niistä saa mitään tolkkua.

Viimeisen parin kuukauden aikana taloudellinen hätä on moninkertaistunut; zimbabwelaisten elämä on todella vaikeaa. Taloudellinen kaaos näkyy jo turistillekin: pankkiautomaateista ei saa rahaa (paitsi todella hyvällä tuurilla), kortilla ei pysty maksamaan kuin ehkä kymmenennellä yrittämällä (jos silloinkaan). Hurjia huhuja kuuluu valuutan jäädyttämisestä, entiseen valuuttaan palaamisesta ja vaikka mistä. Kierre syvenee päivä päivältä.

Sanni ja eka enkunlukutunti..

..Laura opettaa pikkuisia...

..Mai ja oppilapset :)

Myös tyttäreni ovat keskellä zimbabwelaista arkea. Kun minä laulatan Dzikwa Centerissä isompia lapsia, harjoittelevat Maria, Sanni ja Laura pienten kanssa englannin lukemista, kirjoittavat lasten kanssa kirjeitä sponsorikummeille ja todennäköisesti auttavat ensi viikolla myös matikantehtävissä. 

Tytötkin näkevät läheltä, mitä on zimbabwelainen todellisuus: sopeutumista, venymistä, valmiutta vaikka minkälaisten vastoinkäymisten kestämiseen. Ja silti: kaikki tapaamamme zimbabwelaislapset hymyilevät, iloitsevat, ovat huumorintajuisia, suloisia, kiitollisia, avoimia. Tämä kokemus avaa paitsi minun, myös tyttärieni silmät loppuelämäksi. Hyväntekeväisyys on ensistäkin isompi osa elämäämme koko loppuelämän ajan, olen siitä aivan varma.

 

Dzikwa Trustin tukemia suloisia zimbabwelaislapsia

Eilinen oli matkamme rankin päivä, sillä upouusi Dzikwa-kummityttömme Nisha joutui keskelle julmaa elämän myrskyä.

Nishan isä kuoli aidsiin, kun Nisha oli ihan pieni. Nishan äiti hylkäsi hänet, kun Nisha oli kaksivuotias. Äiti dumppasi Nishan tämän isän veljen luokse, toisen lapsensa äiti dumppasi maaseudulle oman sukunsa hoiviin. Sen jälkeen äiti lähti etsimään itselleen parempaa elämää ja katosi lastensa elämästä. Nishan setä ja sedän vaimo ottivat tytön täysin omaksi lapsekseen. He päättivät, etteivät kerro tytölle mitään tämän äidistä ja isästä. He kertoisivat tytölle vasta, kun tämä olisi vanhempi; sitten, kun tytön elämä olisi kaikin puolin niin hyvällä mallilla, että hän ei murtuisi tiedosta.

Zimbabwessa syntymätodistus ei ole itsestäänselvyys; sen hankkiminen on hankala ja kallis prosessi. Ilman syntymätodistusta moni ovi pysyy kuitenkin kiinni. Dzikwa Center auttaa tässäkin; siellä listataan, kenellä Dzikwan lapsista ei ole syntymätodistusta, ja laitetaan syntämätodistusprosessi käyntiin.

Nishalla ei ole syntymätodistusta, joten viime viikolla aloitettiin prosessi, jonka tuloksena Nisha saisi virallisen syntymätodistuksen. Nishan setä sai kuin ihmeen kaupalla kontaktin tytön äitiin. Setä pyysi äitiä hoitamaan oman osansa syntymätodistuksen hankkimisessa. Äidin reaktio: täysin yllättäen viime lauantaina, neljä vuotta sen jälkeen kun hän oli hylännyt lapsensa, äiti ryntäsi Nishan kotiin – kotiin, jossa Nishaa oli hoidettu rakkaudella kaikki nämä vuodet. Äiti ilmoitti tylysti, että hän ottaa nyt lapsensa, ei kiittänyt setää eikä selitellyt. Äiti pakkasi samantien tytön vähät tavarat, riisti lapsen mukaansa, pois kaikesta, mikä oli tytölle tuttua ja turvallista; hämmentyneen tytön, joka ei edes ymmärtänyt, kuka tämä ”toinen äiti” on.

Suloinen Nisha meidän perheen syleilyssä

Emme tienneet viikonlopun tapahtumista mitään, kun saavuimme eilen, maanantaiaamuna, Dzikwa Centeriin iloisina, valmiina vierailemaan Nishan (: sedän) kotona valtavan ruokatuliaislastimme kanssa. Yllätykseksemme kohtasimmekin Dzikwa Centerissä surullisen Nishan, joka ei edes katsonut meihin päin, vaan käveli ohitsemme puristaen pientä paperinpalaa kädessään, katse maahan luotuna. Olimme ihmeissämme. Pian paikalle tuli Nishan setä, joka yhdessä Dzikwa Centerin edustajan Levitan kanssa kertoi, mitä viikonloppuna oli tapahtunut. Setä oli täysin murheen murtama, hän itki ja sanoi: ”there´s a deep pain in my heart”. Mitään ei ollut tehtävissä: Nishan äidillä oli biologisen äidin oikeus ottaa tyttö mukaansa. Itkimme yhdessä.

Levita yritti jatkuvasti soittaa Nishan äidille, ja on jatkanut yrittämistä koko tämän päivän ajan. Nishan äiti ei vastaa puhelimeen myöskään Nishan sedän soittaessa.

Niin, siihen paperinpalaan Nishan kädessä oli kirjoitettu ohjeet, kuinka hänen tulee matkata ”uudesta kodistaan” Dzikwaan ja takaisin – tyttö pelkäsi kuollakseen, että ei osaa astua oikeaan rämään pikkubussiin eikä osaa kävellä bussilta kauas uuteen kotiinsa. Yksin. Valtavassa miljoonakaupunki-Hararessa. Kuusivuotiaana!!

Ellei Nishan äitiä saada kiinni ja ellei hän palauta lasta sedän luokse, tyttö ei voi jatkaa Dzikwa Trustin siipien alla. Dzikwassa pystytään auttamaan vain osaa Dzikwa Centeriä ympäröivän valtavan Dzivarasekwan köyhälistöalueen lapsista.

Huomenna kuulemme, onko äiti osannut ajatella tytön parasta. Todennäköisesti ei. Siinä tapauksessa Nisha ei voi olla myöskään kummityttömme – hän katoaa täysin meidän ja Dzikwa Trustin ulottumattomiin. Uusi kummityttö on jo meille katsottuna, tapasimmekin hänet. Suloinen tyttö hänkin – mutta meillä on suuri suru Nishan kohtalosta.

Käytännössä Nisha tulee putoamaan kaiken muunkin avun ulkopuolelle. Koulumaksut ovat Hararessa sen verran korkeita, ettei tyttö voi todennäköisesti jatkaa koulussa käymistä. Koulu-ura siis sekä alkoi että todennäköisesti päättyy tytön ollessa kuusivuotias. Liian julmaa.. 

Levita kertoi, että monta kymmentä lasta lopettaa Dzikwa Trustin tukeman koulunkäynnin joka vuosi. Suurimmalla osalla lopettamisen syy on se, että kotiolot ovat hyvin rankat. Aina ei auttaminen onnistu.. Eipä ole helppo työ upealla, suurisydämisellä Levitalla: päivästä toiseen taistelua näiden epäoikeudenmukaisuuksien ja sydäntäsärkevien elämänkohtaloiden keskellä.

Näissä mietteissä on nyt koko perheemme.

Olkoon huominen valoisampi ja toivorikkaampi - ja olkoon Nishan elämä täynnä suojelusenkeleitä.

Tänään lauloimme Dzikwa Centerin kuoron kanssa varsin koskettavaa laulua: En etsi valtaa, loistoa - suomeksi - "...vaan rauhaa päälle maan". Kunpa..

Tässä:

UnelMatkaKirjasto - vinkkejä lukutoukille :)!

Tänään ei päästy lainkaan Dzikwa Centeriin lapsia laulattamaan ( / Hanne) ja englanninkieltä luetuttamaan / matikkaa laskemaan ( / Maria, Sanni ja Laura)...

Kotiin jumiutunut Sanni (+ kännykkä!)...

..Laura (+ kitara!)..

..ja Maria (+ Mac)

– olimme nimittäin autotta, sillä huushollimme kuski-puutarhuri Shepherd katosi mystisesti marimbanrakennuspuunhakumatkallaan ( <- voi tätä Suomen kieltä)...

Kun viimein monen tunnin päästä sain Shepherdin kiinni, hän vastasi olevansa poliisiasemalla. Sydän hyppäsi kurkkuun sen kuullessani, sillä eilen liikkui hurjia huhuja tälle päivälle suunnitellusta mielenosoituksesta - fb:ssä varoiteltiin menemästä keskustaan, koska tänään kuka vaan voisi tulla siellä hakatuksi poliisin toimesta.

Shepherdin vaimo, huushollimme kokki-pyykkäri Janet oli huolissaan, kun kuuli miehensä joutuneen poliisiasemalle :(

Onneksi Shepherdin poliisiasemalle joutuminen johtui kuitenkin siitä, että autossa oli ilmennyt yhtä sun toista pientä huomautettavaa, ja maan nykyisessä taloudellisessa ahdingossa poliisit puuttuvat rahan toivossa pikkujuttuihinkin.

Shepherd saapui äsken kotiin (8 tunnin poliisiasemareissulta!) ja kertoi, että keskusta oli ihan rauhallinen. Eilen lehtiotsikot kirkuivat, että Zimbabwen naiset ovat julistaneet sodan maan presidentille, mutta ilmeisesti ”sota” ei ole vielä alkanut.. huhhuh. Toivotaan, että tilanne ei tästä enää enempää kiristy ainakaan sen 2 ½ vkn aikana, kun vielä ollaan täällä. Niin rankkoja juttuja on viime päivinä Zimbabwen tilanteesta kuultu, että niitä pitää hetki sulatella, ennen kuin vuodatan ne tänne blogiin L. (Oho, sähköt meni!)

Tämä päivä on sitten oltu rauhassa kotona (kävelyretkeä lukuunottamatta). Oli paljon luppoaikaa  - -

Kävelyretkellä: tyttäret ei jaksa enää poseerata ;)

- - joten päätin listata kaikki matkallamme mukana olevat (peräti) 19 kirjaa, ja kirjoittaa / kirjoituttaa lapsilla jokaisesta lyhyen sepustuksen. Yksi UnelMatkan päämääristä on näet hyvien kirjojen lukeminen. (Ja nyt generaattori käynnistyi.) Moni matkakirjastomme opuksista on todella suosittelemisen arvoinen, siispä tässä listamme (Jaahas, generaattorikin sammui – säkkipimeys!):

"Kotitalomme" puutarha: varsin oivallinen lukukeidas :)!

UnelMatkan matkakirjasto (19 kirjaa!):

Hanne:

Alef / Paulo Coelho

Viitisen vuotta sitten hurahdin oikein kunnolla mystis-henkis-syvälliseen Coelhoon. Ahmin pikapikaa koko suomeksi käännetyn Coelho-tuotannon. Uusimpiin kirjoihin petyin; vaikutti siltä, että Coelho alkoi jossain vaiheessa vain takoa rahaa hyväksi havaitsemallaan kaavalla. Päätin kuitenkin antaa Coelholle vielä yhden mahdollisuuden. Tämä kirja on pari vuotta vanha, joku kamu kehui sitä - joten katsotaan nyt..

Eat pray love / Elisabeth Gilbert

Supersuosittu klassikkoteos, jossa elämänsä punaisen langan kadottanut nainen matkaa vuoden maailmalla: 4 kk Italiassa herkutellen, 4 kk intialaisessa ashramissa mietiskellen, 4 kk Balilla itseään etsien. Lopputuloksena uusi rakkaus ja sielunrauha J. Kirjasta tehdyssä elokuvassa pääosassa on Julia Robert - näytteleekin muuten varsin upeasti.

Eat pray love made me do it – life dreams inspired by the bestselling memoir / ~ 50 writers

Maria löysi tämän kirjan Helsingin lentokentältä juuri, kun UnelMatka alkoi. Pakkohan se oli ostaa! Kirjassa viitisenkymmentä Eat pray loven lukenutta ihmistä kertoo, miten tuo kirja antoi heille pontta suurten unelmien toteuttamiseen. On UnelMatkakin osittain Eat pray loveen kietoutunut - menemme Balille tuon kirjan inspiroimana!

Hengen anatomia / Caroline Myss
Tämä henkisen kirjallisuuden klassikkoteos on tuijottanut minua henkis-filosofis-elämänkatsomus-painotteisesta kirjahyllystäni jo useamman vuoden ajan. Ja seurasi minua turhaan myös Liettuan-kirjahyllyymme, ei tullut luetuksi sielläkään.. Tämä kirja nimittäin vaatii ympärilleen aikaa ja rauhaa. Suunnittelen paneutuvani tähän opukseen Intian Rishikeshissä, maailman joogapääkaupungissa.

Maailma muutoksessa / Otava, lukion Manner-sarja, GE1-kurssi

Valvoin kevättalvella hetken koetta kollegani Anu Kotolan puolesta. Anun luokan pöydällä lojui tämä upouusi maantiedon oppikirja. Aloin selailla kirjaa ja lumouduin täysin; kirja on täynnä vangitsevan hienosti esitettyä faktaa. Ja aivan upeita kuvia, karttoja ja mielenkiintoisia taulukoita. Oli ihan pakko kopsata oppikirjasta valitut (isot) palat ja ottaa ne mukaan reissuun. Kirja antaa hurjasti insidea matkaamme: kertoo mm. syitä siihen, miksi maailman eri kolkat ovat juuri sellaisia kuin ovat – ja kertoo konstailematta, mikä maailmassa nykyään niin mättää.

Me tarvitaan uudet nimet / Noviolet Bulawayo

Zimbabwelaisen nuoren naisen kirjoittama koskettava omaelämänkerrallinen romaani: lapsuus rutiköyhässä slummissa Zimbabwessa, nuoruus juurettomana siirtolaisena USA:ssa. Ehdotonta luettavaa kaikille Zimbabween matkaaville; auttaa ymmärtämään zimbabwelaisia ja maan karua lähihistoriaa. Antaa myös inside-näkökulman pakolaisuuteen.

Myötätunto / Dalai-lama

Ihana ystäväni Elina Waltari-Hautamäki <3 antoi UnelMatka-läksiäisissämme tämän kirjan minulle. Hämmästyttävää, sillä olin samana päivänä miettinyt itsekseni, mitä haluaisin matkallamme oppia: myötätuntoa, kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa, kaikkia ihmisiä kohtaan! Kirjoittaja Dalai Lama on suurimpia idoleitani: mies, jonka myötätuntoiseen sydämeen mahtuu koko maailma <3.

Pysähdy - olet jo perillä / Tommy Hellsten

Kotomaamme viisaimpia miehiä; mies, joka tuntee ihmismielen ja –sydämen. Puhuu ja kirjoittaa vaikeistakin asioista – ennen kaikkea vaikeista asioista -, on itse kokenut vaikka mitä, mutta on selvinnyt kaiken yli. Mies, jonka tunneäly on varmaan 100 %. Paljon puhuva kirjan otsikko; jokohan oppisin tuon?

Tyttäreni Zenzele / J. Nozipo Maraire

Zimbabwelaisen äidin ”kirje” tyttärelleen, joka on lähdössä opiskelemaan Amerikkaan. Äiti kuvailee perinteistä zimbabwelaista elämänmuotoa, muistelee lapsuuttaan ja yrittää saada tyttärensä ymmärtämään, että omista juurista kiinni pitäminen on jokaiselle ihmiselle elintärkeää. Kirja tuo esiin sen, ettei länsimaisen elämänmuodon kopioiminen istu afrikkalaisten sieluun; jos juurensa unohtaa, putoaa elämältä pohja pois. Puhuttelevaa – ja niin totta..

Vietnam / Berlitz-opas

Ostin tämän perusmatkaoppaan, ennen kuin tajusin, että tätä kirjaa on sitten rehattava koko maailman halki - matkaamme 13:ssa maassa ja neljällä mantereella ennen kuin menemme Vietnamiin ;). Muita matkaoppaita en sitten ostanutkaan... No, ihan hyviä peruspaketteja nämä Berlitz-kirjaset ovat, ja     onneksi minipieniä.

Zimbabwe handbook / Lizzie Williams

Minä ketkale lainasin tämän kirjan Seinäjoen Apila-kirjastosta (siitä Suomen upeimmasta J) jo maaliskuussa! Olen tutkinut ja re-lainannut kirjaa siitä lähtien,  koska kirja on varsin kattava ja monipuolinen. Suosittelen! Maria palauttaa kirjan elokuun lopussa, oi kaikki te seinäjokelaiset Zim:iin tulijat.

Laura:

Teetä kolmelle / Agatha Christie

Meidän Laura tutkii maailmaa mieluummin muuten kuin kirjoja lukemalla. Lauran mukaan reissulle pääsi kuitenkin yksi dekkari. Kirjassa Hercule Poirot selvittää aristokraattisiin kuvioihin sijoittuvan Mary Gerrardin murhamysteeriä.

Maria:

Hitlerin raivottaret: saksalaisnaisia natsien kuoleman kentillä / Wendy Lower

Toisen maailmansodan tuoksinaan kolmentoista tarinan muodossa sukeltava kokoelma, joka avartaa naisten roolia natsi-Saksan hirmutöiden suunnittelussa, toteutuksessa ja jälkimainingeissa.

Mandala / Pearl S. Buck

Kirpparilöytö viime keväältä. Intialainen prinssi Jagat vaimoineen saa kuulla ainoan poikansa Jain tulleen kiinalaisten surmaamaksi, ja vaimonsa kehottamana Jagat lähtee noutamaan poikansa henkeä kotiin. Matkallaan hän tapaa mystisen  amerikkalaisnaisen, ja lähentyessään tämän kanssa tarina tiivistyy kummalliseksi länsimaisten ja itämaisten kulttuurien ja periaatteiden kohtaamiseksi (ja ristiriidaksi) fataalin kiintymyksen äärellä.

Miss Peregrine´s Home for Peculiar Children / Ransom Riggs

Olin halunnut lukea tämän kirjan vuosia. Onnekas löytö Heathrow’n lentokentältä. Jacobin isoisä on kertonut pojanpojalleen tämän syntymästä lähtien tarinoita lapsuudestaan mystisellä Walesin rannikon läheisyydessä sijaitsevalla saarella olevasta orpokodista. Orpokoti on täynnä kummallisiin asioihin kykeneviä lapsia - ja metsät ovat täynnä heitä saalistavia olentoja. Kuusivuotiaaksi asti Jacob uskoi tarinoita, kunnes tämän isä kertoi isoisän olevan syvästi traumatisoitunut toisen maailmansodan veteraani. Isoisä oli sukunsa ainoa selviytyjä, ja hän pakeni juutalaisnuorukaisena holokaustia Puolasta Walesiin. Walesissa hän asui ilmeisesti muiden pakolaislasten kanssa erikoisessa orpokodissa kaukana kaikesta.

Jacob lakkaa uskomasta tarinoihin, kunnes saa viisitoistavuotiaana isoisältään kauhunsekaisen puhelun, jossa hän varoittaa ”niiden” olevan lähellä. Jacob menee isoisänsä kotiin tarkistamaan, onko tällä kaikki hyvin. Jacob löytää isoisän kuoleman kielissä takapihaa reunustavasta metsästä lapsuutensa painajaisen, isoisänsä kuvaileman olion raatelemana. Monien mutkien kautta Jacob päättää lähteä tutkimaan isoisänsä menneisyyden mysteereitä, jotka näyttävät kaikki johtavan  Cairnholmin saarelle, isoisän lapsuuden turvapaikkaan.

                     

Tanskalainen tyttö / David Ebershoff

Tositapahtumiin perustuva kertomus tanskalaisen kuvataiteilijan, ujon ja hämmentyneen Einar Wegenerin elämästä 1920-1930 -luvuilla. Vaimonsa Gretan vankkumattoman tuen, hyväksynnän ja rohkaisun avulla Wegener ymmärtää olevansa transnainen ja lähtee tavoittelemaan aikansa naisen elämää Lili-nimisen hennon tytön aliaksella. Wegener päätyi olemaan yksi maailman ensimmäisistä sukupuolenkorjausleikkauksen läpikäyneistä ihmisistä.

                     

Tulivana / Diana Gabaldon

Outlander ( / Matkantekijä) -kirjasarjastaan tunnettu Gabaldon laajentaa Tulivanassa aikamatkailun käsitettä ja kertoo neljän muun ajassa eksyneen henkilön tarinat – Lontoon ja Pariisin kautta Jamaikalle ja Quebeciin – jotka lopulta kuitenkin kytkeytyvät Claire Randallin Skotlannissa vuonna 1945 käynnistämään tapahtumavyyhtiin.

The Savage God: a study of suicide / Al Alvarez

Hararelaisesta kirjakaupasta. Ystävänsä Sylvia Plathin itsemurhan myötä Alvarez lähti tutkimaan tätä stigmatisoitunutta ja tabuna pidettyä aihetta, kertoen eri maailmankolkkien teorioista, totuuksista, uskomuksista ja kulttuurien ohjailemista asenteista oman henkensä riistämistä/riistänyttä kohtaan. Alvarez tarkastelee itsemurhaa kirjallisuuden, filosofian ja taiteen näkökulmista.      

Sanni:

Hand me down world / Lloyd Jones

Sanni osti kirjan hararelaisesta kirjakaupasta ”lähikauppamme” vierestä. Romaanin päähenkilö on nainen, jonka lapsi katoaa. Äiti etsii lastaan joka puolelta maailmaa ja kohtaa matkallaan monenlaisia elämäntarinoita. Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja vangitsevalta kirjalta. Kirjailija on uusseelantilainen, sinne matkaamme marraskuussa – täytynee lukea kirja ennen sitä..

(Haa, sähköt palasivat. Elämää Zimbabwessa!)

Myös koissut Mikko, Esko ja Topi pitivät tänään huiloopäivän ;)

Harare kuittaa, lukulamppujen loisteessa!