Hui, enää 49 päivää UnelMatkaan!!!
Ekan UnelMatka-blogini kirjoitin Vilnassa maaliskuun lopussa, ja silloin matkaan oli tasan 99 päivää. Nämä sen jälkeiset 50 päivää ovat hujahtaneet hurjaa vauhtia! Tuleva kuukausikin on ihan järkyttävää lentoa: enää 15 koulupäivää > Maiman ylioppilasjuhlat > muutamme pariksi vk:ksi muiden nurkkiin, koska vuokralaiset muuttavat kotimme! > Lurituksen kanssa Slovenia+Venetsia-konserttimatkalle > Tuulivoiman kanssa keikkamatkalle Vilnaan > esiintyminen Ilmajoen Musiikkijuhlilla. Kun tämä tauoton rupeama on ohi, onkin jo 20.6. ja UnelMatkaan on enää 12 päivää - A-P-U-A!!
Viime viikot ovat olleet hektistä matkapäätösten tekemistä: olen varannut hotelli- ja hostellihuoneita, vuokra-autoja, erilaisia safareita ja vaikka mitä UnelMatkamme varrelle. Olen näitä päätöksiä synnyttäessäni roikkunut netissä lähes joka päivä pitkälti yli puolenyön. Rahaa on palanut IHAN SIKANA, en enää edes uskalla ajatella, paljonko reissu tulee maksamaan. Tuntuukin hullulta pähkäillä, mennäänkö vaikkapa Melbournessa tuohon vai tuohon hostelliin. Matka nyt on joka tapauksessa niin tolkuttoman kallis, että on lopulta ihan sama, maksaako hostelli 23€ vai 25€/nenä. On se hurjaa: olen 64-vuotias, kun olen maksanut tämän matkan!
Tätänykyä UnelMatka on lähes ainoa puheenaihe ystävien, tuttavien ja kylänmiesten kanssa - kuinkahan monta kertaa olen jo selittänyt matkareittimme? Hämmästyttävintä on se, että ihan ventovieraatkin ihmiset ovat tulleet kyselemään matkasta :). Vaikuttaa siltä, että tällainen irtiotto-maailmanmatka on monen muunkin unelma. Ihmisten tyypillisin kommentti on: "Kyllä te olette rohkeita!!". Ennen tuon kommentin jatkuvaa esiintuloa ei tullut mieleenikään, että tässä oltaisiin jotenkin erityisen rohkeita. Tämä reissu vain päätettiin tehdä, koska lapset tätä niin sydämensä pohjasta pyysivät (eipä maailmanmatka minullekaan mitenkään vastenmielinen ajatus ollut - äitiinsä ovat lapsoset tulleet :)). Ihmisten kommentit ovat kuitenkin saaneet miettimään: ollaanko me ihan hulluja, kun ryhdyttiin tällaiseen projektiin? Tulemmeko katumaan tätä koko loppuelämämme? Vatsatauteja, rakkoja, tavaroiden rikkoontumisia, lukemattomia huonosti nukuttuja öitä, monenlaisia ylläreitä sattuu varmasti - mutta mitä, jos jotakin vakavaa tapahtuukin? Kalliit vakuutukset on jo otettu - mutta eiväthän ne kaikkea kata..? Mutta se nyt vaan on niin, että nyt on liian myöhäistä alkaa arastella: me sukelletaan tämä puolen vuoden pituinen benji-hyppy, vaikka päivä päivältä huimaakin enemmän...
Suurimpia haasteita minulle tullee olemaan se, että UnelMatkalla tehosuorittamiskierteeni tulee katkeamaan. Oleskelemme enimmäkseen maissa, joissa elämänmeno on hitaampaa, ellei suorastaan aikataulutonta.. Mitenkähän minä, 24/7 minuuttiaikatauluun tottunut osaan hidastaa elämänrytmiäni? Kauhunsekaisin tuntein luin Fijistä: siellä minkäänlaiset aikataulut eivät päde OLLENKAAN - Fijillä on täysin erilainen aikakäsitys, "Fiji time". Turhaudunkohan siellä niin paljon, että alan uida saarten ympäri tai kohti Antarktista ihan vain saadakseni jotain aikaan...
Sekin on alkanut mietityttää, loppuuko uusien asioiden vastaanottokykymme jo parin viikon jälkeen: tulemmeko suorittamaan suurimman osan matkasta hampaat irvessä kotimatkaa odottaen - vai löytyyko jostain aina uusi ja taas uusi vaihde? Onneksi viikon lepotaukoja on matkallamme noin kuukauden välein. Silloin varmaan vain maataan pimeässä huoneessa ja yritetään nollata päämme.
Nyt on pakko palata netin ääreen pähkäilemään sitä, miten ihmeessä saamme hommattua viisumit Kiinaan matkamme varrelta .. vai joudummeko jättämään Pekingin ja Yunnanin väliin ja pysymään viisumivapaassa Hongkongissa pari viikkoa. Ei ihan huono vaihtoehto sekään :).
Tämän postauksen alussa suomalais-afganistanilainen hyvän matkan toivotus - äänessä Seinäjoen ja Nurmon lukiolaisia sekä yksin Suomeen matkanneiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden perhekodin asukkaat, joita olemme käyneet ilahduttamassa koko kevätlukukauden ajan :).
Hanne
